Tapasin eilen kaksi minun ystävätärtäni toisen heistä luona.
Tämä meidän kolmen naisen ryhmä tuntee toisensa jo vuosien takaa. Nuo kaksi muuta ovat tunteneet toisensa jo 24 vuotta ja minä olen tuntenut tuon kaksikon 18 vuotta. Olemme kolmestaan olleet kämppiksiäkin 2,5 vuotta. Tunnenne siis toisemme hyvin ja he ovat minun parhaita ystäviäni.
Vaikka välimatkaa on ollut toisinaan enemmänkin, nyt vähemmän, on yhteys aina säilynyt. Pitkänkin tauon jälkeen on tuntunut siltä, että juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäimme.
Juuri eilen hämmästelimme sitä, kuinka me edelleen istumme saman pöydän ääreen parantamaan maailmaan ja jakamaan ilomme ja surumme. Kuinka tämä ystävyys ja luottamus on arvokas asia.
Me emme tarvitse musiikkia, televisiota, elokuvia siivittämään iltaa. Meillä aika kuluu kuin siivillä, kun pääsemme vaihtamaan kuulumisia. Kokkaamme yhdessä ja syömme hyvin. Tuntuu, ettei yksi päivä riitä, puhumista on niin paljon. Sovimmekin, että jollakin kerralla jäämme yöksi tai lähdemme kylpylään. Jokaisella on omaa perhettä, joten se on vain järjestelykysymys.
Näistä tapaamisista jää hyvä mieli ja saa lisää puhtia omaan elämään, kun on saanut taas pohdiskella ja keskustella elämän kysymyksistä, mieltä painavista asioista. Tästä tuli taas hiukan parempi paikka elää.