Pilvisestä säästä huolimatta mieleni on valoisampi, koska sain nukuttua. Katkonaisesti, mutta nukuttua. Nostin sängynpäätyä vähän lisää entisestään, joten auttoi se tai ei, niin nyt on levänneempi olo, joten mukavampi lähteä töihin. Onhan kurkku vielä kipeä ja yskänkohtaukset iskee ajoittain, mutta yskiminen vähenee koko ajan. Viikossa nämä flunssat menevät kuulemma yleensä ohi, joten muutama päivä saattaa mennä vielä toipumiseen.

Eilen kävin läheisellä kirpputorilla varmistamassa, että he ottavat vastaan vaatelahjoituksia. Aattelin siivota vaatekaappiani, ja viedä kaiken ylimääräisen kirpparille. Jos vaikka tekisin vaihdossa löytöjä. Uudet farkut tarvitsisin, kun nykyiset ovat kohta kuluneet puhki, ja vanhat eivät enää kohta mahdu päälle. Mistähän kummasta se johtuu, että vuodenkin vanhat housut eivät enää yleensä mahdu päälle. Mitään kauhean näkyvää keskivartalon leviämistä en ole havainnut, mutta jonnekin sitä vaan kertyy, kun housuja saa ostella, että on jotain mitää pitää jalassa. Hameita tykkäisin pitää enemmänkin, mutta niiden kanssa haluaisin pitää pitkävartisia kenkiä, jollaisia hyviä en ole vielä löytänyt. Eilen kaupungilla tuli vastaan tyttö, jolla oli hienot kengät, mutta kun mietin, että kysynkö mistä hän on ne ostanut, niin se hetki meni ohi nopeasti, kun huomasin hänen puhuvan puhelimeen. En halunnut häiritä.