Eilen kävin lenkillä T:n kanssa ja hän kertoi, kuinka hänestä tuntuu, että päivät ja viikot vaan menevät ohitse nopeaan tahtiin. Että kun ensin olet päivän töissä, sitten käyt kaupassa, syöt, harrastat, niin onkin jo ilta, ja nukkumaan. T harmitteli, että aika kuluu niin nopeasti, ettei hän ehdi elää ollenkaan. Tai ainakin siltä hänestä tuntuu.
Se sait minut ajattelemaan. Elänkö minä. Tuntuuko minusta siltä, että elämä menee ohitseni. Kun olen tässä miettinyt asiaa, niin vastaukseni on ei. Minusta tuntuu juuri nyt siltä, että olen kiinni elämässä. Vauhdilla tuo/tämä elämä tuntuu menevän, mutta olen saanut sen helmasta kiinni ja vielä pysyn vauhdissa. Joinakin päivinä vauhti ihan varmasti hirvittää ja silloin miettii otteen irroittamista, mutta ehkä parasta on vain pistää silmät kiinni ja ottaa tiukempi ote. Että pysyy paremmin mukana eikä putoa, kolhuille. Mitähän vauhtia tänään mennään, se selviää.. on jo torstai ja viikonloppua kohti mennään.