Perjantaina oli firman pikkujoulut. Ensin mentiin syömään Kissanviiksiin, oli todella hyvää ruokaa ja hyvää palvelua. Sieltä sitten suunnattiin teatteriin Kuusaaseen.Loistava näytelmä pikkujouluiltaan, nopeatempoinen, hauska ja pikkutuhma. Ei käynyt aika pitkäksi. Sen jälkeen takaisin kaupunkiin. Lähdin jo puolenyön maissa kotiin, koska väsytti aivan kauheasti. En ollut edellisenä yönä nukkunu hyvin, ja olin herännyt jo puoli viideltä.

Lauantaina lähdin sitten kahden parhaan ystävättäreni kanssa Peurunkaan kylpylään hemmottelemaan ja syömään. Ensin ulkoilimme maastossa, sitten suuntasimme altaille. Uimapuoli oli ihan täynnä ja hemmotteluallaskin varattu. Kävimme sitten saunomassa tavallisessa saunassa ja höyrysaunassa. Tässä vaiheessa hemmotteluallaskin oli avattu. Siellä me sitten nautimme lämpöisestä vedestä ja poreista. Rentoutumisen jälkeen oli vuorossa ruokailu. Saimme mahamme täyteen hyvästä ruuasta (Wieninleike kermaperunoilla) ja suussasulavasta luumurahkasta. Ihana päivä mahtavassa seurassa. Kiitos tytöt.

En kärsinyt migreenistä tänä viikonloppuna, vaan vietin naururikkaan ja iloisen viikonlopun. Sain nauraa, syödä hyvin, rentoutua ja levätä. Mitä muuta sitä voi enää pyytää.